Kuninkaallinen palvelu käynnistyy Hiidenrannassa

Kuninkaallinen palvelu käynnistyy Hiidenrannassa

Vihdin Hiidenranta saa tänään kauan kaivatun kyläkauppansa, kun K-Market Hiidenranta avaa ovensa 27.8.2020. Kauppaa ryhtyy luotsaamaan vuoden 2000 Tangokuninkaana tunnettu Antti Raiski yhdessä puoliso Niina Raiskin kanssa.

 Hiidenrannan luonnonkauniille kyläkeskittymäalueelle on kaavailtu kauppaa jo 80-luvulta asti. Torstaina 27.9. klo 10 ovensa avaava K-Market Hiidenranta on vastaus alueen asukkaiden pitkäaikaiseen toiveeseen omasta kyläkaupasta. Antti on itse lähtöisin lähiseuduilta Nummelasta, joten kauppapaikan sijainti on hänelle erityisen kotoisa.

Koemme tehtäväksemme täyttää asukkaiden odotukset ja päästä yllättämään heidät positiivisesti. Kauppaa on odotettu Hiidenrantaan hartaasti ja olemme jo nyt saaneet valtavan määrän positiivista palautetta. Jotain kai odotuksista kertoo sekin, että kauppamme Facebook-sivuilla on jo ennen avajaisia 2000 tykkääjää, kiittelee K-kauppias Antti Raiski.

Avaamme Hiidenrantaan täysin uuden ja modernin kyläkaupan, jossa päästämme luovuuden pitelemättä valloilleen. Kaupan suunnitteluun otimme mukaan myös paikallisia. Järjestimme valokuvakilpailun sisämiljöön suunnittelusta ja sen lopputulos on nähtävillä nyt kaupan avautuessa, Niina Raiski jatkaa.

Kuninkaallista palvelua ja paikallisia tuotteita

Antti ja Niina ryhtyvät luotsaamaan K-Market Hiidenrantaa yhteisvoimin. Antti tunnetaan entuudestaan artistiurastaan, joka käynnistyi hänen voitettuaan vuoden 2000 Tangokuninkuuden. Kymmenvuotisen artistiuransa jälkeen Antti siirtyi rakennusalan yrittäjäksi jatkaen sivutoimista keikkailua yrittäjyyden rinnalla. K-ruokakauppiasvalmennuksen hän suoritti vuonna 2019. Niinalla on yrittäjätaustaa omasta kukkakaupastaan, jossa hän työskenteli floristina. Viime vuodet Niina on työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän parissa visuaalisena suunnittelijana.

Kipinä omasta, yhteisestä kaupasta on kytenyt pitkään ja nyt tuo toive viimein toteutuu. Asiakkaamme tulevat saamaan kaupassamme kuninkaallista palvelua, ja vaikka tässä lupauksessa piilee myös taustaani liittyvä sanaleikki, on se ehdottoman aito. Olemme täällä hiidenrantalaisia varten ja asiakastoiveet ohjaavat kauppamme palveluja, toteaa Antti.

Kaupan valikoiman ytimenä ovat paikalliset tuotteet. Erityisesti tuoretuotteissa Raiskit tekevät paljon yhteistyötä paikallisten tuottajien kanssa. Kaupan kukkaosastossa hyödynnetään Niinan erityistä kukka-alan asiantuntemusta. Raiskit haluavat panostaa kauppansa palveluihin monipuolisesti, villejäkään ideoita kaihtamatta.

Turvallinen asiointi on ykkösprioriteetti

Uudelle kaupalle oli alun perin kaavailtu kolmipäiväiset avajaiset, mutta korona-ajan vuoksi juhlallisuudet jouduttiin typistämään ja siirtämään tulevaisuuteen.

Avaudumme nyt maltillisesti ja tarvittaessa rajoitamme myymälässä yhtä aikaa asioivien henkilöiden määrää. Noudatamme korona-ajan turvallisuusohjeita ja panostamme pintojen puhdistukseen. Ykkösprioriteettimme on, että henkilökuntamme voi työskennellä ja asiakkaamme asioida kaupassamme turvallisesti, painottavat Raiskit.