Tekemistä kotiin – 5 vinkkiä

Tekemistä kotiin - 5 vinkkiä

Nyt kun monella meistä on ylimääräistä vapaa-aikaan ja se pitää vielä kuluttaa kotona ja useimmiten vielä neljän seinä sisällä, niin nyt on aikaa selailla sitä nettiä ja niitä suoratoiston tuomia mahdollisuuksia.

Jos esimerkiksi olet tottunut pelailemaan kaupassa käydessäsi niitä automaattipelejä niin nyt olisi aikaa tsekata parhaat nettikasinot, nimittäin jos et ole vieraillut nettikasinoilla vähään aikaan, saatat yllättyä. Ne ovat nykyään suomenkielisiä, pelit ovat suomenkielisiä ja asiakaspalvelu on arkisin ja päiväsaikaan saatavilla useasti myös suomenkielellä. Tämä on itseasiassa johtanut jopa pienoiseen suomalaisten omaan invaasioon Välimeren Maltalle. Syy muuten tuohon Malta kuvioon on se, että Maltan viranomaiset loivat jo vuosia sitten oman nettiin sopivan rahapelilisenssin, joka on voimassa koko Euroopassa. Näin ollen lisenssinhaltijalla on mahdollisuus tarjota pelejä koko EU:ssa, myös suomalaisille pelaajille.

Parhaat televisiosarjat

Jos aiemmin vain luit mediasta HBO:n sarjoista, niin nyt niitä on tarjolla useammankin suoratoistokanavan kautta. Ja vaikka HBO on amerikkalainen yhtiö, on sen sarjoissa Euroopassa saatavilla useita eurooppalaisiakin sarjoja, mm. varsin realistisen kuvan Italian mafiasta antava Gomorrah sarja. Jos taasen amerikkalainen sci-fi on enemmän omaan makuun niin juuri kolmannen kauden aloittanut Westworld tarjoilee näkymän yhteen mahdolliseen tulevaisuuden kuvaan, jossa ihminen oikeasti pyrkii luomaan itsestään kopion, teollisesti.

Mutta ei sinun välttämättä tarvitse edes mennä amerikkalaisille kanaville, nyt on saatavilla myös vanhoja suomalaisia sarjoja niin YLE:n, MTV:n kuin Nelosenkin suoratoistovalikoimista, joten katseltavaa on tuhansiksi tunneiksi jo maksutta, ja pienellä maksulla pääsee käsiksi melkoisiin elokuvakirjastoihin – ja katselu onnistuu niin television, tietokoneen, padin kuin vaikkapa älypuhelimen ruudulta, missä sitten oletkin ja koska vain haluat sarjoja ja elokuvia sitten katsellakaan. Kysymys vain kuuluu, mitä tehdä niille kasoille VHS videoita, joita autotallissa on ja niille DVD-levyille, jotka täyttävät kodin kaapit, kun nyt kaikki on saatavilla helposti ja vaivattomasti digitaalisesti suoraan pilvestä.

Kotitreenit kerran päivässä

Kun salit ovat kiinni, mutta on kova hinku treenata, niin se on täysin mahdollista kotioloissakin, kunhan vain käyttää joko omaa mielikuvitusta, tai hakee videoilta inspiraatioita.

Esimerkiksi televisiostakin tuttu Pernilla Böckerman vetäisee tehokkaan kotitreenin oheisella videolla, josta saa kenties jo ajatusta omaa treenaamista kohtaan. Kotitreeneissäkin tärkeintä on varmistaa, että ennen treenaamista lämmittelet lihakset ja hoidat venyttelyn, ja treenin jälkeen hoidat samoin jälkilämmittelyn ja venyttelyn – näin varmistat, että lihakset ja kehosi palautuu ja saat optimaalisen hyödyn treenaamisestasi.

Opettele uusia ruokalajeja

Jos sitä aikaa on nyt hieman enemmän kuin normaalisti, niin mitä jos tutkisit netin syövereitä ja vaikka reseptejä ja kokeilisit kokata jotain aivan uutta? Olet sitten kuinka huono kokki aluksi, niin jokainen voi kehittyä vaikka kuinka hyväksi, kyse on vain siitä kuinka paljon haluat tehdä ruokaa, ja kuinka valmis olet kokeilemaan uusia asioita?

Esimerkiksi televiosarjan Kaappaus keittiössä kokki Kari Aihinen opettaa helppoja tapoja kehittyä paremmaksi ja uskaliaammaksi kokkaajaksi. Kun uskaltaa kokeilla, voi löytää uusi makuja ja ruokalajeja, joista ei olisi aiemmin uskonut niin hyviksi. Kokeilemalla voi löytää uusia suosikkeja ja ennen kaikkea saada monipuolisuutta omaan ruokavalioon.

Samalla kun opettelet mahdollisia uusia ruokalajeja, tarkastele muutenkin omaa syömisrytmiä ja juomista. Juotko esimerkiksi vettä tarpeeksi päivässä vai onko juominen enemmän kahvia kuin vettä? THL on antanut suomalaisille hieman ohjeita omalla sivustollaan, kuinka paljon lasten ja aikuisten pitäisi joka päivä juoda. Esimerkiksi keskimäärin aikuisen tulisi juoda 2–3 litraa nestettä päivässä. Tästä noin puolet pitäisi saada juotuna ja toinen puoli ruoan mukana. Hikoilu ja saunominen lisäävät nesteen tarvetta.

Pelaa kavereiden kanssa

Sosiaalinen pelaaminen on nettipelaamisen uusin suuntaus. Esimerkiksi paljon mediassa esillä olevat e-Urheilu pelit ovat hyvä esimerkki sosiaalisesta pelaamisesta, koska siinä yhdistyy sekä joukkue (monet peleistä vaativat 4-5 jäsentä tiimin) sekä katsojat. Parhailla pelaajille on omalla Twitch tai YouTube kanavillaan satoja tuhansia seuraajia, jotka katsovat pelaajan pelit tarkkaan ja analysoivat niitä omissa kanavissaan.

Jos vielä parikymmentä vuotta sitten pelaaminen oli vain nörteille, nykyään on ihan ok seniorinakin pelata vaikka mobiilipelejä, ja niissäkin sitä valikoimaa löytyy helpoista peleistä monimutkaisiin strategiapeleihin.

Sosiaalista pelaamista on tutkittu ihan yliopistoja myöten ja todettu, että vanhat ajatukset tietokonepelaamisen huonoista vaikutuksista ovat osittain jo huonoja muistoja. Pelaaminen voi parhaimmillaan luoda uusia sosiaalisia verkostoja ja parantaa pelaajan mahdollisuuksia pärjätä omassa elämässään. 2015 tehty kysely Playstation pelaajien keskuudessa kertoi, että peräti 64 prosenttia vastaajista koki moninpelin mukavammaksi kuin yksinpelin. Vain 7 prosenttia koki voiton yksinpelissä tyydyttävämmäksi kuin voiton moninpelissä.

Aloita bloggaaminen

Jos tykkäät kirjoittamisesta, voit aloittaa vaikka oman blogin. Voit kirjoittaa sitä kuin päiväkirjaa, tai voit aloittaa vaikka oman romaanin kirjoittamisen blogimuodossa, anna mennä vain.

Bloggaamiselle ei ole rajoituksia siinä mielessä, että minkälaista sisältöä tuotat. Kunhan se ei ole laitonta tai kerro valeuutisia – jos blogisi on täysin fiktiota, on hyvä kertoa se lukijoille selkeästi – mutta jos päätät aloittaa, pidä hauskaa, kirjoita vain silloin kun tuntuu siltä, älä yritä pakottaa tekstiä tulemaan.

Toivottavasti sait jostain kohdasta kiinni ja kenties ajatuksia uudesta tekemisestä. Ainakaan ei pidä sanoa, ettei ole mitään tekemistä – se kertoo vain laiskuudesta ja tahdottomuudesta kokeilla mitään uutta.