Hyvinvointia arkeen - terveystuotteet verkkoapteekista

Meidän nykyihmisten arki on entistä hektisempää. Se on jotenkin epäloogista, sillä kaikkien tilastojen mukaan meillä on entistä enemmän vapaa-aikaa. Samalla kun vapaa-aika on lisääntynyt, on kuitenkin lisääntynyt monikertaisesti myös se tarjonta, mikä nyt markkinoilla on. Erilaiset digitaaliset palvelut, koko digitalisaatio on tuonut arkemme aivan uudelle tasolle- tuoden myös hyvinvointituotteet verkkoon. Esimerkiksi tuotteet kuten Biomed apteekista ovat myös verkkoapteekista saatavissa. Mikä muuten on Biomed -tuttu nimenä monelle, mutta mikä hyvinvointituote Biomed

Jouluksi kotiin tai lahjapakettiin Jotexilta

PIDENNETTY VAIHTO- JA PALAUTUSOIKEUS 31.1.2023 ASTI. Yksi tykkää joulusta herkullisen jouluruoan vuoksi. Toinen rakastaa joulunajan rauhallista tunnelmaa. Kolmas taas nauttii siitä, että kerrankin on aikaa käpertyä viltin alle lukemaan hyvää kirjaa, mutta monet meistä viettävät joulua jo nyt ja laittavat kotia jouluksi ”kuntoon”, sisustaen uusilla jutuilla. Ja mikäs sitä on sisustaessa kun Jotexin verkkokaupassa on ale. Entä sitten joulu ja keittiö… pitäisikö keittiöön ostaa vaikka uudet verhot… Joululaatikot ovat joulun

Joulu lähestyy - onko kotisi valmis jouluun 2022?

Marraskuu alkaa ja on pimeätä- kohta on hyvä syy alkaa jo miettiä joulua ja laittaa nyt viimeistään ulos niitä kausivaloja tuomaan iloa, valoa ja tunnelmaa ulos. Jos mietit sähkölaskuja, voit tänä vuonna laittaa tulos vaikka patteritoimiset valot tai valita nykyaikaiset pihit ledvalot ulos– mutta tämä pimeän aika tarvitsee jotain apua pimeyteen – ja siksi meillä tulee helposti mieleen joulu, tuo perhejuhlien ykkönen, antamisen ja saamisen juhla. Ja hyvä syy laittaa

Sivustoihimme tuli lisää OstaHelsingistä

OstaHelsingistä on samantapainen sivusto kuin tämäkin, eli alueellinen tarjous-ja mainossivusto, jota käytämme omien palveluidemme markkinointiin, sekä paikallisten yrittäjien mainosalustana. Mainostaminen sivustoille, täällä tai OstaHelsingistä.fi ei maksa liikaa, ja mitä enemmän ja useimmin sivustoille lisätään tarjouksia, sitä enemmän niillä on kävijöitä. OstaLohjalta omaa esimerkiksi noin 1700 tilaajan listan, jolle jokainen sivustolla julkaistu mainos menee automaattisesti. Näitä sivustoja on syksyllä 2022 saatavissa nettisivuina Kirkkonummelle, Lohjalle, Vihtiin ja Helsinkiin, ja lisäksi erikseen vielä

Paikallinen mainostaminen perinteiseen tyyliin

Nykyaikana yritysmarkkinoinnissa unohdetaan liian usein se perinteinen mainonta ja mennään täysin digitaalisilla alustoilla. Digitaalisessa mainonnassa saadaa usein kyllä isoja kontaktimääriä mainosvideoin ja kuvin, mutta samalla mainosnäkyvyys voi levitä laajalle alueelle ja varsinainen hyöty samalla. Sen sijaan paikallinen, perinteinen mainonta kuten mainoslakanat toimivat yhtä hyvin kuin ennen, ne vain ovat liian usein unohdettu digitekniikan tieltä. Paikallinen mainostaminen ei aina onnistu digitaalisesti Digitaalisia alustoja kuten Facebook, TikTok, YouTube, Twitch, Instagram ja monet

Syksyksi uutta ilmettä yrityksen ulkoiseen olemukseen - lisää kontaktipintaa asiakkaisiin

Kesä alkaa kohta olla ohi, ja viimeisiä lomapäiviä vietetään. Vaikka tapahtumat maailmalla ovat tänä vuonna olleet melkoisen yllättävät, ja sitä kautta monien yritysten toimintaympäristö, ja varsinkin raaka-aineiden saatavuus ja perustoiminnan kulurakenne ovat muuttuneet – siitä huolimatta jatkossakin yritykset toimivat, myyvät ja markkinoivat tuotteitaan, ja me olemme täällä teitä auttamassa. Mainosteippaamo Omalogo auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä paikallisesti ja lähialueilla näkymään paremmin asiakkaiden suuntaan. Omalogo tuottaa pieniä autoteippauksia, ikkunateippauksia, opastekylttejä, tarroja,

Millainen verkkokauppa on Bubberoom naisille ostaa merkkivaatteita?

Aika ajoin tuomme tälle sivustolle näytille erilaisia verkkokauppoja. Tällä kertaa aiheena on Bubbleroom ja tämä artikkeli sisältää myös mainoslinkkejä sivustolle. Bubbleroom on verkkokauppa joka on myynyt merkkivaatteita naisille jo vuodesta 2005. Bubbleroom on verkkokauppa, joka tarjoilee mekot, juhlamekot, housut, topit yms. Aletuotteet helposti ja vaivattomasti suoraan verkkokaupasta nopeasti kotiin. Bubbleroom.fi on yksi pohjoismaiden johtavista verkkokaupoista. Bubbleroomin valikoima koostuu muodikkaista vaatteista, kengistä, asusteista sekä kauneustuotteista naisille ja miehille. Sivustolla on yli

Hyvinvointimme ja apteekkipalvelut

Olet varmasti kerran tai kaksi lukenut jostain mediasta apteekeista, ja suomalaisesta apteekkialasta. Se toimii meillä Suomessa hieman erilailla kuin monessa muussa Euroopan maassa, mutta apteekkialallekin on tapahtunu digitaalinen muutos, joka on tuonut apteekkituotteet saataville nettiin – ja jopa osittain hieman edullisemmin kuin siihen oman kaupungin apteekkeihin. Voit ostaa tarvitsemasi lääkkeet myös apteekkituotteet.fi verkkoapteekista. Apteekkituotteet.fi on suomalainen Länsikeskuksen apteekin verkkoapteekki, josta voit ostaa sähköisellä reseptillä määrätyt reseptilääkkeet, itsehoitolääkkeitä ja paljon tuttuja

Vuokra-asuminen vs omistusasunto

Oletko koska viimeksi miettinyt tätä asiaa: vuokra-asuminen vs omistusasunto. Näissä molemmissa on sekä hyvät, että huonot puolensa, eikä voi yksiselitteisesti sanoa, kumpi on parempi, vaan silloin pitäisi tietää myös asukkaan omat taidot, tahtotila ja varallisuus – varsinkin ensiasuntoa ostamassa olevilla ei vielä ole välttämättä mitään tietoa siitä, mitä oma kiinteistö voi tarkoittaa, ei vaikka olisi asunut omien vanhempiensa luona omakotitalossa. Vuokra-asumisesta innostuneita löytyy paljon, sukupolvesta tai asuinalueesta riippumatta. Erityisen kovaa

Natiiviartikkeli markkinointikeinona - mistä on kyse?

Muutamia vuosia sitten mediassa, myös lehdissä, nähtiin paljon yritysartikkeleita. Niissä yleensä haastateltiin yrityksen henkilöitä ja kerrottiin tarkemmin, mitä yritys tarjoaa ja tekee – nämä olivat yleensä maksettuja artikkeleita, ns. PR-artikkeleita. Nykyään nekin ovat kehittyneet uudelle tasolle – puhutaan natiiviartikkeleista. Me avaamme hieman tässä miten käytännössä natiiviartikkelit toimivat ja minkä alan yritystoiminta voi hyötyä niistä. Ihmiset etsivät ratkaisuja ja tietoa Tämä on lähtökohta natiiviartikkeleiden teossa: ihmiset etsivät ratkaisuja ja tietoa netistä

Autoteippauksen ei tarvitse tulla kalliiksi

Onko sinun yritykselläni kalustoa, joka on liikenteesssä suurimman osan aikaan? Jos et ole vielä merkannut autoja teippauksilla, saammeko kysyä miksi et? Kyse ei voi olla ainakaan kustannuksista, sillä autoteippauksen kustannus on pieni verrattuna siiihenkuinka paljon potentiaalisia kontakteja auto voi tuoda liikenteessä ollessaan. Autoteippauksia on niin paljon erilaisia, kun on autoja ja yrityksiä, jotka haluavat kertoa itsestään. Se, että autoon laittaa oman firman logon ja puhelinnumeron ja taakse kenties myös nettiosoitteen

Kiinteistöjen kyltit, mainoskyltit ja mainostekstitarrat nopealla toimituksella

Mainosteippaamo Omalogo Oy toimittaa mainoskyltit ja kiinteistöjen kyltit sekä muut opaskyltit tarpeen mukaisesti asiakkaalle, ja tarvittaessa myös erillisellä sopimuksella hoitaa kylttien asennukset paikoilleen. Mainosteippamo Omalogo Oy hoitaa myös valomainosten uudet pinnat ja tarvittaessa tuottaa uuden mainoksen vanhalle mainoskyltille, tai tarvittaessa koko kyltin pohjineen ja tarroituksineen. Ulkotarrat säilyvät useamman vuoden, riippuen vähän siitä millaisiin olosuhteisiin kyltti joutuu. Kylttejä voidaan tehdä monen kokoisia, mutta tulostuksemme mahdollistaa maksimileveydeltään vain reilun metrin tulostukset. Luonnollisesti